23.12.2011
30.5.2011
Ajatonta aikaa
Siitä on tovi vierähtänyt kun on tullut kirjoitettua blogiin. Mistä se sitten kertookaan? Laiskuudesta, kiireestä, siitä että ei ole asiaa, siitä että ei halua kirjoittaa...
Minun kohdalla se kertoo siitä, että sairaus jota sairastan on seesteisessä vaiheessa. Ei ole ollut tarvetta purkaa sairauden aiheuttamaa painetta omassa päässä tälle alueelle. Seesteisyys ei kylläkään tule ilmaiseksi. Päivittäinen urheiluannos on välttämätön. Nyt keväällä liikuntalajien kirjoa on voinut lisätä, joka taasen tuo lisämielekkyyttä touhuun. Ja mikä ihmeellisintä, minä joka ei aikaisemmin ole juossut kuin lyhyitä pätkiä pystyy tällä hetkellä juoksemaan useita kilometrejä kerrallaan. Asia, jota en olisi koskaan uskonut.
Lisämielekkyyttä liikkumiseen tuo myös sykemittari. Syketason ja kalorikulutuksen seuraaminen on vallan mielenkiintoista. Eniten kaloreja kuluttava laji omalla kohdalla on sulkapallo. Sitten tulee hiihto ja perässä muut lajit. Mälsää hommassa on se, että miesten kalorikulutus on huomattavasti tehokkaampaa kuin naisten. Muka fyysisiä eroavaisuuksia, mutta miksi ero on niin huomattava. Mutta tietysti jos itse kuluttaisin enemmän jäisi minuun aika lailla vähän jäljelle. Olen yrittänyt saada hieman lisämassaa ympärilleni, mutta eipä sitä ole paljoa tullut. Viiden kilon tavoitteeseen pääsin n. vuoden "harjoittelulla". Siihen se sitten pysähtyikin. Toisaalta empä taida kovin paljon painoa lisää halutakkaan. Lihasmassaa enemmänkin.
Yksi lisäoire on tullut mukaan. Käden tottelemattomuus. Syy siihen, että käsi ei tottele pitkään kirjoitettaessa ei voi tietää. Käsi vaan päättää olla tottelematta aivoista tulevia käskyjä. Ehkä se on rasittuneisuutta, ehkä jotain muuta. Toimintaterapeutin tekemä lasta auttaa asiassa toistaiseksi. Toivottavasti jatkossakin jotta toiminta ei huonone entisestään.
Hyvä yleiskunto ja lihasten tasapaino on helpottanut dystonian aiheuttamaa vapinaa niin, että en välttämättä aina enää muistakkaan sairautta. Huiminta on huomata, että seminaaritilanteissa ei ole tarvetta tukea päätä minnekkään jotta se ei vapisisi. Elämänlaatu on parantunut ja sen myötä usko itseen ja omaan toimintaan on kehittynyt. Myös usko korkeimman johdatukseen on tullut olleelliseksi osaksi elämää. Rukous on paras ystävä kaikessa. Välillä sitä tuntee itsensä yksinäiseksi kulkijakso, mutta yksinäisyys on vain ohimenevä häivähdys siinä kohden kun voi uskoa Jumalan suunnitelmaan elämässä. Kaikella on tarkoituksensa, kaikella on merkityksensä etenkin kun uskoo Korkeimman johdatukseen ja luottaa Hänen suunnitelmaan.
Minun kohdalla se kertoo siitä, että sairaus jota sairastan on seesteisessä vaiheessa. Ei ole ollut tarvetta purkaa sairauden aiheuttamaa painetta omassa päässä tälle alueelle. Seesteisyys ei kylläkään tule ilmaiseksi. Päivittäinen urheiluannos on välttämätön. Nyt keväällä liikuntalajien kirjoa on voinut lisätä, joka taasen tuo lisämielekkyyttä touhuun. Ja mikä ihmeellisintä, minä joka ei aikaisemmin ole juossut kuin lyhyitä pätkiä pystyy tällä hetkellä juoksemaan useita kilometrejä kerrallaan. Asia, jota en olisi koskaan uskonut.
Lisämielekkyyttä liikkumiseen tuo myös sykemittari. Syketason ja kalorikulutuksen seuraaminen on vallan mielenkiintoista. Eniten kaloreja kuluttava laji omalla kohdalla on sulkapallo. Sitten tulee hiihto ja perässä muut lajit. Mälsää hommassa on se, että miesten kalorikulutus on huomattavasti tehokkaampaa kuin naisten. Muka fyysisiä eroavaisuuksia, mutta miksi ero on niin huomattava. Mutta tietysti jos itse kuluttaisin enemmän jäisi minuun aika lailla vähän jäljelle. Olen yrittänyt saada hieman lisämassaa ympärilleni, mutta eipä sitä ole paljoa tullut. Viiden kilon tavoitteeseen pääsin n. vuoden "harjoittelulla". Siihen se sitten pysähtyikin. Toisaalta empä taida kovin paljon painoa lisää halutakkaan. Lihasmassaa enemmänkin.
Yksi lisäoire on tullut mukaan. Käden tottelemattomuus. Syy siihen, että käsi ei tottele pitkään kirjoitettaessa ei voi tietää. Käsi vaan päättää olla tottelematta aivoista tulevia käskyjä. Ehkä se on rasittuneisuutta, ehkä jotain muuta. Toimintaterapeutin tekemä lasta auttaa asiassa toistaiseksi. Toivottavasti jatkossakin jotta toiminta ei huonone entisestään.
Hyvä yleiskunto ja lihasten tasapaino on helpottanut dystonian aiheuttamaa vapinaa niin, että en välttämättä aina enää muistakkaan sairautta. Huiminta on huomata, että seminaaritilanteissa ei ole tarvetta tukea päätä minnekkään jotta se ei vapisisi. Elämänlaatu on parantunut ja sen myötä usko itseen ja omaan toimintaan on kehittynyt. Myös usko korkeimman johdatukseen on tullut olleelliseksi osaksi elämää. Rukous on paras ystävä kaikessa. Välillä sitä tuntee itsensä yksinäiseksi kulkijakso, mutta yksinäisyys on vain ohimenevä häivähdys siinä kohden kun voi uskoa Jumalan suunnitelmaan elämässä. Kaikella on tarkoituksensa, kaikella on merkityksensä etenkin kun uskoo Korkeimman johdatukseen ja luottaa Hänen suunnitelmaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)