Tonttuperhe makeassa mökissä asustaa!!

Joulun aikaa rauhaisaa,

massut täyteen makoisaa.

Enkelten suojelusta

päiviin nykyisiin ja tuleviin.

Oivaltavaa uutta vuotta,

onnen hetkiä monia.

Jouluvalmisteluja

Joulu, Jeesuslapsen syntymäjuhla. Liian moni unohtaa joulun todellisen tarkoituksen. Vaikka elämme aikaa, jolloin kiristetään valtiotalouden nyörejä hössöttää monet joulusta stressaantumiseen saakka.

Joulu on rakkauden, antamisen ja läheisyyden aikaa. Paras lahja on lähimmäisen rakkaus. Ihminen kaipaa ja tarvitsee toista ihmistä tueksi ja turvaksi. Yksin ei ole hyvä olla.

Tuen ja turvan tarve korostuu sairastumisen hetkellä. Fyysinen toimeliaisuus heikkenee, henkinen jaksaminen on koetuksella. Läheiset kaipaa myös tukea. Tukea toisistaan, jotta yhdessä päästään selviytymisen tielle. Tielle jota kulkien elämällä on tarkoitus. Tielle jota Luojan ohjauksessa on hyvä kulkea. Tielle jolla rukouksen voimalla on mukava tallustaa yhdessä rakkaimpien kanssa.

Näin joulun kynnyksellä päälimmäinen toive on olla terve, Terve niissä puitteissa mikä on paras reunaehdot huomioon ottaen. Toiveena voida viettää joulu rauhassa läheisten kesken. Toive myös päästä näkemään lasten lasten tuikkivat silmät ja pienet kätöset avaamassa heille niin tärkeitä paketteja. Joulun tärkein anti on olla tuomassa joulun sanomaa niille ihmisille, jotka ovat tarkeitä elämän polkua yhdessä kulkiessa.

YES! YES! YES!

30.10.2015 se tapahtui. Poikani 25v valmistui insinööriksi (Tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon insinööri, sähkötekniikan koulutusohjelma). Nyt hänellä on perhe, työ ja kolmen tutkinnon suoritus. Suloinen pojan poika on nyt sitten insinöörin poika. Niin, mitäköhän tuosta seuraa? Jo nyt tabletti tai kännykkä on välineitä, joita halutaan räpeltää tunnista toiseen jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Pienet sormet ovat nokkelat. Vaikka vieressä istuu ja yrittää ohjailla osuu pikku sormi juuri siihen mainosviestiin josta ei olisi väliä.

Näin "monivammaisena" täytyy tällaiset ihanat asiat ihmiselossa ottaa iloiten ja hyvillä mielin vastaan. Ne piristää ja antaa hetkiä ajatella muuta kuin omaa toipumista.

Pakollinen insinöörivitsi netistä poimittuna väliin (http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1834079.0): 

Pomo uudelle työntekijälle:
- Voitte ruveta siivoamaan tällä harjalla.
- Anteeksi, johtaja. Kiinnittäisin vain huomiota siihen seikkaan, että olen juuri valmistunut insinööriksi.
- Sen minä ihan unohdin. No, antakaahan se harja niin minä näytän mallia...

Itsellä on ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinto, sähköinen asiointi ja arkistointi yhtä osaamiskokonaisuutta ja opinnäytetyötä vaille valmis. Pienenä haaveena oli valmistuminen yhtä aikaa pojan kanssa, mutta muutamat muuttujat muutti suunnitelmat. Ollaan menossa jo suunnitelmassa C. Suunnitelman C mukaan opiskelu saatetaan loppuun ensi kevääseen mennessä. Luoja tietää tuleeko näin tapahtumaan. 

Seisominen ja pienessä liikkeessä oleminen olisi parasta selän kannalta. Pahinta on istuminen ja tietokoneella kirjoittaminen. Mutta oivalsimpa helpottaa asiaa korkealla pöydällä. Nyt tietokone on korkeammalla ja työskentely tapahtuu seisten. Suosittelen kaikille. Seistessä oivaltaa pitää taukojakin useammin. Paikoillaan seisominenkaan kun ei ole ihmiskropalle luontaista.

Psykofyysinen kokonaisuus

Suomen terveydenhuoltoa pidetään maailmalla huipputasoisena. Sitä se monelta osin onkin. Tällaisena "monivammaisena" on kuitenkin moneen otteeseen tullut mieleen asioiden pirstaleisuus. Jokaiselle vaivalle on oma asiantuntijansa ja sitten kun vaivoja on useampi hoidetaan akuuteinta. Aivan kuin unohdettaisiin, että tällä ihmisellähän oli tämä perussairaus ja nämä aikaisemmat operaatiot. Ei mietitä aikaisempien vaivojen mahdollista yhteyttä tähän uuteen, hoidetaan pelkästään uutta vaivaa.

Tällaisena tavallisena pienenä polkujen tallaajana tulee mieleen, että onko sitä vain osa suurta koneistoa. Koneistoa, jossa ihminen psykofyysisenä kokonaisuutena unohdetaan. 

Dystonia on sairaus, johon ei ole lääkettä. Ainoastaan botox-pistoksilla voidaan lamauttaa lihakset, jotka saavat väärät käskyt aivoilta. Dystoniset lihakset nikamapullistuman yhteydessä eivät ole hävinneet minnekkään. Kipu niiden lihasten osalta on vaan siirtynyt taka-alalle pahemman kivun, lähinnä käteen säteilevän hermokivun ollessa päälimmäisenä. Kuinka tämä paketti sitten käyttäytyy yhdessä onkin selvittämätön juttu. Huomaan, että niska/hartiaseutu kipuilee pikku hiljaa enemmän liikunnan maltillisuuden vuoksi. Muuta ei voi kuin toivoa, että pullistuma nikamien välissä kuivuu mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen kuntouttamaan itseni takaisin työkuntoon. Minulla hätäisellä savolaisella tämä koettelee hermoja. Sitä jää miettimään, että mitäköhän vielä vai olisiko tässä jo tarpeeksi. 

Luonnon ihmeitä nämäkin, psykofyysisiä kokonaisuuksia.

Puuhastelua kivun kanssa

"Sitten tiedät kivusta taas jotain uutta", kirjoitti ystäväni tekstiviestissään. Niin tosiaan tiedän. Kokemusasiantuntijuus karttuu huimaa vauhtia. Olen pian experttiasiantuntija niska-hartia - ja selän kiputilojen suhteen. Jotain kokemusta minulla on siitäkin, kun kylkiluut ovat murtuneet ja rintalasta halkaistu. Sekin on koettu kuinka nollakunnosta nostatetaan kunto sellaiseksi että 10 km pystyy hölkkäämään. Tällä hetkellä ei mennä noilla kuntoindekseillä, mutta taannoin mentiin.

Mitä muuta positiivista voisi kaivaa? Pääsin magneettikuvaukseen nopeasti. Fysioterapeuttikin ihmetteli, että joko kävit kuvissa. Aivan kuin aavistaen fysiatri oli juuri oikeaan aikaan laittanut minulle kuvausajan. Nyt oli mitä kuvata, ja löytyi helposti vika. Ameebamainen geelimössö oli ahdistuksissaan päättänyt lähteä katselemaan mitä nikamien ulkopuolelta löytyy. Nyt se kurkistelee ympärilleen rassaten hermojuuria aivan kuin ärsyttääkseen millaisen kiputuntemuksen kulloinkin saa aikaan.

Pikku hiljaa keittiöt, ne molemmat joissa puuhastelen siistiytyy vähitellen. Sitä pientä puuhastelua, jota fysiatri antoi luvan tehdä. Puuhastelua siinä määrin, mitä kivut antavat myöten. Ilman särkylääkkeitä geelimössön kurkistelu nikamien välistä ei antaisi puuhastelulle myöten, mutta särkylääkkeiden vaikutuksen alaisena ei voi olla ilman pientä liikettä.

Pullistelua syksyn pimenevissä päivissä

Valopallo, jossa musta keskus, kylmä hiki, näköhäiriöitä, salamoivaa kipua. Puhe sentään kutakuinkin selvää kunhan ensin poistaa purentakiskot suusta. Kontaten takaisin sängylle. Jalat hieman koholle ja odotellaan. Pikku hiljaa olo tasaantuu, hiki kuivuu, mutta kipu ei katoa. Särkylääkettä, 600 Burana, ehkä se auttaa. Tai 600 Burana ja 1g Panadol, siinä ehkä sopiva coktail.

Suihkuun, töihin. Kiemurtelua kipu kiinni ihossa, jopa tunkeutuneena koko vasemman lavan alueeseen ja vasempaan käsivarteen. Etu- ja keskisormi sekä peukalo puutunut. Tuskallista. Soitto työterveyteen, aika lääkärille. Soitto myös fysikaaliseen hoitopaikkaan. Aika sinnekin. Lisää kipulääkettä. Toinen 600 Burana. Apu olematon.

Tuntien välissä käynti lääkärillä. Tarkat tutkimukset mahdollisen aivojen alueen vamman poissulkemiseksi. Ei aivovammaa, lisää kipulääketta ja sairauslomaa. Ei käy tähän hetkeen, kipujen kanssa töihin. Lopulta fysikaaliseen, hierontaa ja nikamien irrottelua. Ei apua. Ei helpotusta kipuun.

Ei helpota kipu reilun vurokauden aikana, pahenee vaan. Uudelleen lääkäriin. Lähes samat tutkimukset kuin ensimmäisellä kerralla. Ei nikamaperäistä vaivaa, käsihän toimii. Liikeradat laajat. Kotiin kipulääkkeitä syömään, mutta nyt ei enää töihin.

Neljäs päivä, aamulla soitto fysiatrille. Harvinainen fysiatri, hänelle voi soittaa suoraan ilman välikorvia. Siitä kiitos hänelle. Tiedustellaan ulottuuko kaksi kuukautta sitten varatun kaularangan magneettikuvauksen kuvausalue yläselkään? Ulottuu, mahdolliset nikamavauriot näkyvät. Hienoa! Magneettikuva aamupäivästä, tulokset heti kuvauksen jälkeen tiedossa. Radiologin lausunto täytyy kuitenkin odottaa. Kuinkakohan kauan olisikaan odotettu oikeaa syytä vaivoille mikäli magneettikuvauksen aika ei sattunut olemaan valmiina. Aika varattiin pitkään jatkuneen päänsäryn ja oikean käden toiminnan heikkenemisen vuoksi.

Viidennen päivän aamu, puhelin soi. Fysiatri kertoo, että radiologi on todennut saman mitä edellisenä päivänä kuvista nähtiin. 6-7 nikaman välissä on pullistuma. Kaularangan välilevyn pullistumassa rangan pehmeä sisältö ärsyttää hermojuurta. Käden kivut ovat hermoärsytyksen heijasteita. Vasen lapa myös aivan jäykkä, lihakset "kovat".

On siinä yhdelle ihmiselle taasen ärsytystä kerrakseen. Hermojuuren ärsytys, jos aikaisemmin olivat hermot ärsyyntyneet niin nyt sitten vielä hermojuuret. On läheisillä kestämistä. Onneksi kuitenkin nykylääketiede on kehittänyt troppeja kaikenmoisia. Aivan pahinta kipua ei ole tarvinnut kuunnella.

Syksy

Lapsen lapsen näkemys syksyisestä metsästä on varsin oivaltava. Askartelu päivähoidossa on tuottanut lapsen aidon, suodattamattoman näkemyksen luonnosta. Mukana on useampi käpy, joita on keräilty kasoihin mummon kanssa lammen rannassa leikkiessä. Lieneekö sieltä joitain muistikuvia työssä mukana. Puolukat ja mustikatkin löytyvät, mahdollisesti jotkin valkoiset kukat.

Kännykkäkameran taltioima syksyinen metsä näyttää hieman toisenlaiselle, mutta kuivahtaneiden saniaisten ja heinien seasta löytyy myös myöhäissyksyn puolukoita ja mustikoita. Mustikat maultaan ehkä hieman vetisiä, mutta syötäviä. Puolukat varsin makoisia poskissaan tumma puna.

Syksy, talvi, jälleen kevät ja uusi kesä. Vanhemmiten aika kuluu kuin olisi saanut suihkumoottorin peräänsä. Jotkut sanovat, että aika tulee pitkäksi. Minulla aika ei tullut pitkäksi lääkärin määräämällä sairauslomallakaan. Vaikka kivut vaivaa, on parempia ja huonompia päiviä, mutta kertaakaan ei tullut eteen hetkeä ettei olisi tiennyt mitä tekisi. Ja jos oli hetki ettei tehnyt mitään, vilahti sekin ohi ja jälleen oltiin lähempänä seuraavaa päivää. Lähempänä  sitä viimeistä päivää, jota me ihmiset emme onneksi tiedä. Sitä monesti miettii mikä on elämän tarkoitus. Sairauden kohdatessa sitä miettii vieläkin syvällisemmin. Mikä yhdelle ihmiselle on tarpeeksi ja miksi juuri minulle näin paljon? Olenko minä niin vahva, että jaksan kantaa tämän, tuon ja vielä senkin? Kaikki ne pienet ja suuremmat vaivat. Välillä kuulee tai lukee jostakin, että ihminen omalla toiminnallaan aiheuttaa sairastumisen. Itse en aivan pysty tuota allekirjoittamaan. 

Töihin täytyy palata. Täytyy kokeilla pystyykö vaivojen kanssa työskentelemään täysipainoisesti. En ole luovuttajatyyppiä vaikka nyt sekin on tullut mieleen. Elämässä on onneksi asioita, hetkiä, puuhia jotka auttavat jatkamaan. Niinkin yksinkertainen pieni asia kuin risujen, vanhojen laskujen ja papereiden polttaminen voi keventää mieltä. Siinä meni se elämänvaihe, mustat vuodet pahanhajuisena savuna ilmaan. Samalla terapeuttinen tuleen tuijottelu, lehtiveneiden taidokas laiturointi ja tuhkan käyttäytyminen vedessä kevensi mieltä. Ja mikä parasta, sai leikkiä tulella. Sillä, jolla ei saanut lapsena leikkiä. Ei edes kynttilällä.

Lenkkeily luonnossa auttaa jaksamaan. Erilaiset maisemat, järven rannat, metsäpolut kertovat omaa tarinaansa. Tuuli kuiskii puiden latvoissa, syksyiset värikkäät lehdet saavat aikaiseksi mielenkiintoisen lehtisateen. Puiden vihreä puku varisee värikkäina tilkkuina tehden maahan maton laikukkaan. Kurjet aurassa ovat lähteneet pitkälle matkalle etelään raivaten tilaa turvapaikanhakijoille.

ISO mustikka

Isot pyöreät tummanpuhuvat mustikat houkutteli yhdessä auringonpaisteen kanssa poimimaan marjat ämpäriin. Kuka tekisikään piirakan? Mustikkapiirakan kera muutaman puolukan ja punaisen viinimarjan. Keräily kelin puolesta mieluista, niska ja selkä olivat kuitenkin hieman eri mieltä. En antanut heti periksi, piirakkamarjat sain.

Osa mustikoista oli kypsyneet liikaa. Imeneet sisäänsä syksyn kosteutta niin, että olivat haljenneet. Puolukat taasen odottivat lisää aurinkoa kypsyäkseen täysin punaisiksi, tummanpunaisiksi herkullisiksi puuromarjoiksi.

Voiko ihminen olla raaka, puolikypsä, ylikypsä, haljennut? Imenyt sisäänsä liikaa vettä, kaloreita - lihonut, poksahtanut. Parantaako auringonpaiste? Lohduttaako, tekeekö iloiseksi?

Teksti yhtä sekavaa kuin olotila. Pää ja kroppa eivät ole samaa paria. Kipuja - parempia päiviä, huonoja päiviä, menettelee päiviä. Tässäkö tämä oli? Elämäntyö on tehty. Pää toimisi, mutta keho pistää hanttiin. Kivut vie ilon, ilon elämästä. Ilon päivien kulusta. Päivistä löytyy positiivista, vähintään yksi, enemmänkin. Mutta siitä huolimatta ilo on kadonnut, tulevaisuus pelottaa. Kuitenkin olisi vielä niin paljon tehtävää, niin moni nuori, aikuinenkin voisi saada ohjausta. Niin monta asiaa olisi kokeiltavana, vietävänä niiden käyttöön, jotka niitä tarvitsevat matkalla tulevaan. Monta matkaa, moneen maahan voisi tehdä, ihmetellen elämää ja kulttuuria. Monia hetkiä voisi viettää ihastellen lapsen lasten tuikkivia silmiä hänen katsoessa - huomaatko, mä osaan. Vielä voisi viettää päiviä luonnon moninaista elämää kokien, hämmästellen saukon leikkiä rantavedessä, kalan loikkaa airojen halkaistessa veden pinnan, jättäen jälkeen hennon laajenevan pyörteen. Miten taidokkaasti tipahtaakaan vesipisara airon lavasta sen noustessa vedestä rikkoakseen jälleen kiiltävän pinnan. Niin monta taulua on vielä maalaamatta, kerrosta ja kertaa tehtävänä, kuvaa viimeisteltävänä. Onko tauluja näyttelyssä, sekin on tulevaa.

Vieläkö tulee päivä jolloin jyrähtää kymmenet V8 moottorit käyntiin viilettääkseen Suomen kauniin luonnon keskellä? Vieläkö kokoontuu nyyttikesteille väki, jota yhdistää hulmuavan liinakon kuva, uljaan orhin laukka. Vieläkö on se hetki, jolloin oikea jalka painaa poljinta ja hiukset pyörivät tuulessa, tuoksut tulvahtavat nenään, matka taittuu, päämäärä tuntematon? Laukkaako poni sateessa, auringonpaisteessa, tuulessa - leppeässä kesäisessä puhurissa? Vieläkö keilapallo kaataa keilat ja kaikki voittavat?

Kuilu

"Elämässä on kuiluja, joiden yli pitää hypätä, vaikka ei tiedä, mitä toisella puolella odottaa." Kierkegaard

Epätoivo

Dystonia ja rintarangan halkaisu mitraaliprolapsileikkauksessa on tuonut iän myötä pahenevat kivut. Välillä lähes sietämättömät. Etenkin aamulla herätessä päänsärky tekee päivän aloituksesta haasteellisen. Aamutoimien jälkeen aamujumppa on aivan välttämätön päivän käyntiin saamiseksi. Aikaisemmin jumppa helpotti päänsärkyä jopa niin, että se hävisi olemattomiin. Tällä hetkellä jumppa ei vie kipuja pois vaan hieman helpottaa. Tämä tarkoittaa sitä, että päivän työaskareet ovat vaatineet särkylääkkeiden syömistä. 

Käynti fysiatrilla paljasti, että ilmeisesti dystonian aiheuttama vapina yhdessä muiden kropan vaurioiden kanssa on aiheuttanut jotain vauriota myös luustoon ja niveliin. Seuraava tutkimus on niska- ja hartiaseudun magneettikuvaus, jolla selvitetään onko ja millaista vauriota löytyy. Fysiatrilla käynnin myötä myös työpaineet laskettiin minimiin sairauslomalla. 

Tällä hetkellä ei ole muuta tehtävissä kuin liikunnan ja fysioterapian avulla etsiä tasapaino siihen, että päänsärky saataisiin pois tai edes hyvin lieväksi. Monipuolinen liikkuminen tietysti lisää muuten kehon hyvinvointia lisääntyvän lihas- sekä kestävyyskunnon lisääntymisenä. Mutta vielä tässä vaiheessa päänsärky on päälimmäisenä eikä muista hyvistä vaikutuksista osaa nauttia. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan jää nähtäväksi. Nyt täytyy lähteä Suomen kauniiseen luontoon lenkille.

Hiihto

Vuonna 2013 tuli hiihtoa ja luistelua yhteensä reilu 400 km. Nyt vuonna 2015 tähän mennessä kilometrejä on kertynyt reilut 100. Keleistä riippuen kilometrejä kertyy lisää, mutta hitaasti moneen muuhun himohiihtelijään ja luistelijaan verrattuna. Kilometrien hidas kertymä johtuu osittain kunnon heikosta tilasta, mutta myös dystoniasta ja oikean olkapään ahtaumasta. Käsi turpoaa ja puutuu kovin helposti.  Vaivoista huolimatta hiihto on mielenkiintoinen urheilulaji. Mitä enemmän kilometrejä kertyy sitä suuremmaksi kasvaa halu hiihtää.