Ihmeelliset ovat elämän polut. Tämä syksy on tuonut uusia ihania ystäviä, erinomaista lisätietoa sairaudesta, uuden asuinympäristön, minulle uuden kulkuvälineen, ylemmästä ammattikorkeasta valmistumisen.... Luettelo on pitkä, eikä ole edes täydellinen. Ei voi kuin ihmetellä miten valo tunnelin päässä kirkastaa maisemaa. Nyt kun osaisi arvostaa kaikkea sitä hyvää niinä huonoina päivinä. Pienistä nippeleistä murehtiminen on turhaa. Elämä kantaa ja kuljettaa.
Kolmen jakson mittaisen kuntoutuksen aloituksen jälkeen tietomäärä dystonisasta on ollut huikeaa. Vertaisryhmät Facebookissa ovat vallan huikeita. Hienoa, että meillä on nykyisin erilaisia yhteisöllisiä välineitä joiden avulla voidaan yhdistää pitkienkin välimatkojen päässä olevia ihmisiä toisiinsa. Lisäksi Suomen Parkinson-liiton Live-streaminä lähettämä neurologi Nina Suvanto-Collanin pitämä luento oli erinomainen. Omat moninaiset oireet saivat selityksen. En olekaan luulosairas.
Mitä tulee Botox-hoitoon, niin viimeinen pistoskerta elokuun lopulla antoi positiivista tulosta. Vapina on ollut hallinnassa varsin hyvin huolimatta pistosten jälkeen kolmekin viikkoa kestävästä kivusta. Seuraavan kerran saan pistokset joulukuun ensimmäinen päivä. Pistäjä on neurologi, joka useita vuosia sitten yritti löytää oikeat lihakset siinä onnistumatta. Nyt en anna pistää ilman toimintahäiriöön liittyvien
lihasten tunnistamisessa auttavan EMG-ohjauksen
avulla. Ja hänen tulee katsoa tarkkaan edellisen lääkärin kirjaamat pistoskohdat. Katsotaan miten käy. Mikäli aine saadaan juuri oikeisiin lihaksoon vaste on hyvä.