Ollaan menossa jo vuodessa 2021. En tiedä mitä vuodesta 2020 sanoisi. Jo heti helmikuussa alkoi sattua ja tapahtua, etenkin sattua. Rakas veli teki yllätyslähdön. Juuri kun hautajaiset olivat pidetty lähti korona leviämiskiitoon. Siinä sitä sitten riskiryhmäläisenä ihmeteltiin.
Dystoniahan ei pelkästään tee riskiryhmäläiseksi, mutta kun minä olen tällainen "monivammainen". Enää en tohdi edes luetella sitä kaikkea mitä tähteistä tehtyyn on jäänyt jäljelle. Elämä on ja elämä on yllättävi, mutta kuolema se vasta yllättääkin, jäljelle jäävät. Tänne jäädään taapertamaan ja ihmettelemään, miten tässä nyt näin kävi. Onneksi ei omaa kohtaloaan tiedä etukäteen ellei sitten aavista.
Aavistuksesta esimerkki. Ajelin kotoa mualkyllään. Mietin ajellessa, että olihan tässä ne hirviaidat tämän uuden tien osuudella, olihan. Ja sitten tsiikailin mettän reunaan. On aidat on, onneksi. Muutama kilometri eteenpäin tallusteli naarashirvi kumpareen päällä vasemmalla puolella ja ihmetteli kun ei pääse läpi. Onneksi ei päässyt, mutta ehkä jostain kohden pääsi. Sellaisella uteliaisuudella korviaan höristeli ja aitaa nuoli, että tien yli oli tulollansa. Ollaampa varovaisia tuolla tien päällä ja tsiikataan sinne sivuille. Tietyömaan kohdilla ei ole aitoja. Toisaalta nopeusrajoitus on 50, mutta jos yllättäin eteen ryhntää niin siinä ei kyllä mitään ehdi.
No mutta jotain hyvääkin vaikka lähes koko vuoden olen ihmetellyt jatkuvaa kurkkukipua. Ei ole koronaa ei, testeissä on juostu. No tultiimpa siihen tulokseen lääkärin kanssa, että botuliini se kurkun kuivattaa ja äänen käheyttää. Sillä kun on sellainenkin vaikutus, sivuvaikutus silloin jos ei ole tarkoitus liikahikoilua estää. Niin se hyvä, no olen käynyt loppuvuodesta luistelemassa pitkin järven rantoja ja alkuvuodesta hiihtämässä.
Täällä periferiassa, sivistyksen laitamilla, mutta valaistuilla kolme metriä leveillä latu-urilla päädyin hinkkaamaan tasamaalla. Väkeä tuli vastaan, yksi meni ohikin, mutta se johtuu siitä, että ajettu latu päättyy kovin paljon ennen Sulkavaa ja joutuu tekemään uukkarin. Vauhdissa haasteellisempi, mutta hypätenkin voi toimittaa. Mäkiin en tohtinu, kun ovat sitä luokkaa mutkineen, että vauhti kiihtyy yli puolen vuosisadan ylittäneelle hallitsemattoman huimaksi. Tässä ei enää näiden olemassa olevien vaivojen päälle kaipaa katkenneita sääri- tai reisiluita puhumattakaan ranteista. Mutta jatkossa aikataulutan piskuisen suksimishetken myöhempään ajankohtaan. Juuri ennen sinistä hetkeä on hyvä. Silloin innokkaimmat ovat jo voimansa ladulle luovuttaneet.
