Vapina ja ammunta

Ei olisi uskonut, että näillä vapinoilla pystyy ampumaan. Mutta pystyy... Ilmakivääri pysyy käsissä ja ei muuta kuin tiukkaa keskittymistä. Aluksi näytti, että luodit menee ihan minne sattuu, toisaalta tauluun osui silti. Lopulta pikku hiljaa oikea ampumaasento alkoi löytymään ja sen myötä osumatarkkuus parani. Haasteena luonnollisesti on osata laukaista siinä kohden missä luoti osuu tauluun eikä vapina heitä sitä pahasti renkaista ulos.

Ja mikä parasta ampuminen on kivaa. Jälleen laji jossa luulisi ettei tarvitse sen kummempaa kuntoa, mutta hyvä lihaskunto ja keskittymiskyky parantaa tulosta. Vapinasairautta sairastaville suosittelen ilmakivääriä. Ilmapistooli vaatii liikaa kädeltä. Vapina on siinä hallitsevampi.

Lämpimästi suositellen kokeilemaan...

Sallittuako?

Olen saanut sydänleikattuna ohjeet, että flunssien ja vastaavien sairauksien kanssa ei ole leikkimistä ja jos sairastuu täytyy muistaa levätä. Tästä huolimatta joka kerran kun sairastan flunssaa mietin täytyykö minun mennä puolikuntoisena töihin vai ei. Nyt tein kotiinjäämispäätöksen, mutta silti mietin olisinko kuitenkin kyennyt työntekoon.

Onko moinen ajattelutapa yhteiskunnallinen suorituspakko vai mistä moinen huono omatunto kumpuaa? Isä aikoinaan sanoi, että ei Luoja laiskoja elätä. Voisiko ajatus tulla myös tuolta historian sopukoista. Suomalainen ei luovuta oli sitten missä kunnossa tahansa. Loppuun asti väännetään ja kaadutaan suorilta jaloita. Toisaalta jos kuolemaa ajatellaan niin suorilta jaloilta kaatuminen olisi paras vaihtoehto.

Mitä tämän syksyn sairauksiin tulee, niin tämän sairastamani flunssan tunnuspiirteitä oli erittäin voimakas lihaskipu. Viime viikon lopulla ihmettelin tavallista voimakkaampaa ristiselkäkipua. Ristiselkäni on kipeä toisinaan muutoinkin, mutta nyt tämä ei ollut sitä peruskipua. Myös pohkeet olivat kuin tulessa. Nyt taudin hieman helpottaessa on myös kivut vähentyneet. Kuuluivat tämän pöpön tunnuspiirteisiin. Kovaa kuumetta ei kuitenkaan ollut, lämpöä vain ja nuhan pukkasi mukaan.