YES! YES! YES!

30.10.2015 se tapahtui. Poikani 25v valmistui insinööriksi (Tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon insinööri, sähkötekniikan koulutusohjelma). Nyt hänellä on perhe, työ ja kolmen tutkinnon suoritus. Suloinen pojan poika on nyt sitten insinöörin poika. Niin, mitäköhän tuosta seuraa? Jo nyt tabletti tai kännykkä on välineitä, joita halutaan räpeltää tunnista toiseen jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Pienet sormet ovat nokkelat. Vaikka vieressä istuu ja yrittää ohjailla osuu pikku sormi juuri siihen mainosviestiin josta ei olisi väliä.

Näin "monivammaisena" täytyy tällaiset ihanat asiat ihmiselossa ottaa iloiten ja hyvillä mielin vastaan. Ne piristää ja antaa hetkiä ajatella muuta kuin omaa toipumista.

Pakollinen insinöörivitsi netistä poimittuna väliin (http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1834079.0): 

Pomo uudelle työntekijälle:
- Voitte ruveta siivoamaan tällä harjalla.
- Anteeksi, johtaja. Kiinnittäisin vain huomiota siihen seikkaan, että olen juuri valmistunut insinööriksi.
- Sen minä ihan unohdin. No, antakaahan se harja niin minä näytän mallia...

Itsellä on ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinto, sähköinen asiointi ja arkistointi yhtä osaamiskokonaisuutta ja opinnäytetyötä vaille valmis. Pienenä haaveena oli valmistuminen yhtä aikaa pojan kanssa, mutta muutamat muuttujat muutti suunnitelmat. Ollaan menossa jo suunnitelmassa C. Suunnitelman C mukaan opiskelu saatetaan loppuun ensi kevääseen mennessä. Luoja tietää tuleeko näin tapahtumaan. 

Seisominen ja pienessä liikkeessä oleminen olisi parasta selän kannalta. Pahinta on istuminen ja tietokoneella kirjoittaminen. Mutta oivalsimpa helpottaa asiaa korkealla pöydällä. Nyt tietokone on korkeammalla ja työskentely tapahtuu seisten. Suosittelen kaikille. Seistessä oivaltaa pitää taukojakin useammin. Paikoillaan seisominenkaan kun ei ole ihmiskropalle luontaista.